Kylä myrskyn alla

Pollylla oli yksi paikka kirjoitettuna muistiin eikä aavistustakaan, missä se oli. "Voitteko kertoa, miten sinne pääsee?" hän kysyi uuhelta aamiaisella. Seuraa rantatietä länteen, uuhi sanoi, kunnes maa lakkaa teeskentelemästä että sillä on kukkuloita. Skaillin lahti on pitkä kaari vaaleaa hiekkaa, ja sen takana on vihreä terassi, ja juuri siinä kylä on, puoliksi maahan vajonneena, katot taivaalle auki.

Polly had one place written down and no idea where it was. "Can you tell me how to get there?" she asked the ewe over breakfast. Follow the coast road west, the ewe said, until the land stops pretending to have hills. The Bay of Skaill is a long curve of pale sand with a green shelf behind it, and the shelf is where the village sits, half sunk into the ground with its roofs open to the sky.

Meriharakka työskenteli paikalla sinä aamuna, ja meriharakan kuulee säässä kuin säässä. Polly kysyi: "Haluaisin tietää tämän muistomerkin historian." Täällä asuttiin noin viisituhatta vuotta sitten, hän kertoi. Näitä rantoja viljeltiin ennen Stonehengeä ja ennen suurta pyramidia. Sitten hiekka tuli heidän päälleen ja jäi noin neljäksituhanneksi vuodeksi, kunnes talvimyrsky vuonna tuhat kahdeksansataaviisikymmentä riisui dyynin pois.

An oystercatcher was working the site that morning, and oystercatchers can be heard in weather. Polly asked, "I would like to know the history of this particular monument." People lived here about five thousand years ago, he told her. They were farming this coast before Stonehenge and before the Great Pyramid. Then the sand came over the top of them and stayed for roughly four thousand years, until a storm in the winter of eighteen fifty stripped the dune away.

Tuuli vei siitä puolet, joten Polly pyysi sen uudelleen. "Voisitteko toistaa sen?" Toisella kerralla mukana oli se yksityiskohta jolla on merkitystä. Jokaisessa talossa on samat huonekalut samassa järjestyksessä: tulisija keskellä, laatikkovuoteet molemmin puolin ja takaseinällä kivinen astiahylly ovea kohti. Se on kiveä, koska puuta ei ollut.

The wind took half of that, so Polly asked for it again. "Could you please repeat that for me?" The second telling had the detail that matters. Every house holds the same furniture in the same arrangement: a hearth in the middle, box beds at either side, and against the far wall a stone dresser facing the door. It is stone because there was no wood.

"Voisitteko kertoa, onko museo huomenna auki?" Polly kysyi, vaikka tiesi jo tulevansa takaisin. Hän seisoi hetken yhden avoimen talon reunalla ja katsoi sisään huoneeseen, joka oli laitettu niin kuin kuka tahansa laittaa huoneen, hyvät tavarat siellä missä vieras näkee ne ensin.

"Could you tell me if the museum is open tomorrow?" Polly asked, already knowing she would come back. She stood a while at the edge of one open house, looking in at a room laid out the way anyone lays out a room, the good things where a visitor would see them first.