Ritari ja peura

Tuuli heräsi ensimmäisenä neljäntenä päivänä. Ylhäällä Sítiossa, kalliolla kohoavassa kylässä, se pyyhkäisi yli laajan kiviaukion ja työnsi laskeutuvia lokkeja kyljelleen. Polly hyppeli aukion poikki höyhenet litteinä. Sinä aamuna se liikkui kuin pieni harmaa purje nojaten puuskia vasten.

The wind woke first on the fourth day. Up in Sítio, the village on the clifftop, it swept across the wide stone square and pushed the gulls sideways as they landed. Polly hopped across the square with her feathers pressed flat. That morning she moved like a tiny grey sail leaning into the gusts.

Kallion reunalla Polly löysi kappelin, joka oli niin pieni, että kymmenkunta kävijää olisi täyttänyt sen ääriään myöten. Sisällä joka seinä oli vuorattu maalatuilla kaakeleilla, sinisiä kuvia valkoisella pohjalla, jotka nousivat lattiasta kaarevaan kattoon asti. Ilma oli viileää ja täysin liikkumatonta. Polly asteli hitaasti yli sileän kaakelilattian ja tunsi tuulen katoavan taakseen.

At the edge of the cliff she found a chapel so small that a dozen visitors would fill it. Inside, every wall was lined with painted tiles, blue pictures on white, rising from the floor to the curved ceiling. The air was cool and completely still. Polly walked slowly across the smooth tiled floor and felt the wind vanish behind her.

Kaakelit kertoivat tarinaa, joka oli yli kahdeksansataa vuotta vanha. Sumuisena aamuna ratsastaja oli metsästämässä peuraa juuri tällä kalliolla. Peura loikkasi valkoiseen sumuun, ja maa yksinkertaisesti loppui siihen. Viime hetkellä ratsastajan hevonen pysähtyi, kaviot aivan kallion reunalla, ja ratsastaja pelastui. Pieni kappeli rakennettiin muistoksi tuosta aamusta, juuri siihen kohtaan, missä maa loppuu.

The tiles told a story more than eight hundred years old. On a foggy morning, a rider was hunting a deer along this very clifftop. The deer leapt out into the white mist, and the ground simply ended. At the last possible moment the rider's horse stopped, hooves at the very edge of the rock, and the rider was saved. The little chapel was built to remember that morning, on the exact spot where the ground runs out.

Ulkona jälleen, majakan lähellä, Polly asettui korkealle kivipatsaalle. Sillä oli peuran pää, ja se piteli surffilautaa kainalossaan - vanha taru ja uusi rohkeus kantoivat samaa lautaa. Patsaan alla merenkäynti oli taas voimistunut, ja pauhut saapuivat nyt hitaina, tasaisina sarjoina.

Outside again, near the lighthouse, Polly perched on a tall stone statue. It had the head of a deer and held a surfboard under one arm, the old legend and the new courage carrying the same board. Below the statue, the swell had grown again, and the booms now arrived in slow, steady sets.