Usva sulkeutuu hänen jälkeensä

Viimeisenä iltapäivänään Polly lensi taas korkealle rannikon yläpuolelle. Alhaalla olivat teepellot, kraatteri kahtine järvineen ja hiljainen metsä, jossa priolo yhä elää. Sieltä ylhäältä saari näytti siltä mitä se on: vanhojen tulivuorten ketjulta, joka jäähtyy hitaasti vihreäksi.

On her last afternoon, Polly flew high above the coast again. Below her lay the tea fields, the crater with its two lakes, and the quiet forest where the priolo still lives. From up there, the island looked like what it is: a chain of old volcanoes, still slowly cooling into green.

Kalastusveneet suuntasivat takaisin satamaan ja jättivät ohuita valkoisia viivoja tummuvaan mereen. Valot syttyivät yksi kerrallaan rannikkotien varrella. Savun tuoksu ajelehti ylös rannalta.

Fishing boats were heading back to the harbor, leaving thin white lines on the darkening sea. Lights came on one by one along the coast road. The smell of smoke drifted up from the shore.

Sumu vyöryi mereltä, aivan kuten koko viikon. Se peitti kraatterin, sitten teepellot, sitten sataman, ja kätki saaren hitaasti näkyvistä. Polly oli nähnyt tämän ennenkin.

Fog rolled in from the ocean, just as it had all week. It covered the crater, then the tea fields, then the harbor, hiding the island slowly from view. Polly had seen it do this before.

Hän lensi ulos avoimen veden ylle viimeisen valon hiipuessa. Hänen takanaan saari jatkoi illallisensa kypsentämistä maan alla, kasvatti teetään lehti lehdeltä ja piti pienen harmaan linnun turvassa metsässään.

She flew out over open water as the last light faded. Behind her, the island kept cooking its dinner underground, growing its tea leaf by leaf, and keeping a small grey bird safe in its forest.