Aikavyöhykkeet

Neljännen aamun koittaessa juna oli jossain Novosibirskin länsipuolella. Polly katsoi pientä kelloa osaston oven yläpuolella. Se näytti 06:30. Kelloa ei ollut muutettu Moskovasta lähtien. Kaikki Trans-Siperian aikataulut kulkevat Moskovan ajassa, koko linjan pituudelta, seitsemän päivän ja seitsemän aikavyöhykkeen ajan. Ei voi ajaa rautatietä kahdeksan tuhannen kilometrin matkaa, jos jokaisella asemalla on eri aika.

On the fourth morning, the train was somewhere west of Novosibirsk. Polly checked the small clock above the compartment door. It read 06:30. The clock had not been changed since Moscow. All Trans-Siberian timetables run on Moscow time, the whole length of the line, for seven days and seven time zones. You cannot run a railway across eight thousand kilometres if every station has a different watch.

Ikkunan ulkopuolella paikallinen aika oli kuitenkin noin 10:30. Aurinko oli ollut ylhäällä jo kuusi tuntia.

Local time outside the window, however, was about 10:30. The sun had been up for six hours.

Tämä ero junan ajan ja ulkopuolisen ajan välillä oli, kuten konduktööri oli sanonut, yksi matkan pienistä henkisistä haasteista. Vladivostokiin mennessä junan kello näyttäisi yhtä ja paikallinen aurinko jotain seitsemän tuntia erilaista.

This dislocation between train-time and outside-time was, the conductor had said, one of the small mental challenges of the journey. By Vladivostok the train clock would say one thing and the local sun would say something seven hours different.

Polly hyppäsi alas ja lähti tutkimaan.

Polly hopped down and went exploring.

Ravintolavaunu oli kolme vaunua eteenpäin. Jokainen vaunu oli pitkä puupaneloitu tunneli. Vihreisiin univormuihin pukeutuneet konduktöörit istuivat jalat ylhäällä lukemassa sanomalehtiä asemien välillä. He eivät näyttäneet yllättyneiltä nähdessään papukaijan. Juna oli nähnyt kaikenlaista.

The dining car was three carriages down. Each carriage was a long wood-panelled tunnel. The conductors in green uniforms sat with their feet up reading newspapers between station stops. They did not look surprised to see a parrot. The train had seen things.

Ravintolavaunu oli maalattu ulkoa haalistuneen punaiseksi, sisältä vaaleansiniseksi. Raskaat pitsiverhot. Puiset looshipaikat. Pieni keittiö vaunun toisessa päässä. Polly istahti tyhjään looshipaikkaan ikkunan viereen.

The dining car was painted faded red outside, pale blue inside. Heavy lace curtains. Wooden booths. A small kitchen at the far end. Polly perched at the empty booth by the window.

Tarjoilija, jolla oli hieman liian suuri takki, ilmestyi menun kanssa, joka oli venäjäksi, englanniksi ja kiinaksi. Borssia. Pelmenejä. Lohenmätiä. Tarjoilija vei menun takaisin ja palasi sitten pienen lautasen kanssa, joka oli Pollylle sopivalla korkeudella: leipää, voita ja tummaa silliä.

A waiter in a slightly too-large jacket appeared with a menu in Russian, English, and Chinese. Borscht. Pelmeni. Salmon caviar. The waiter took the menu back, then returned with a small plate at Polly's height: bread, butter, and dark herring.

"Keittiön tervehdys," hän sanoi englanniksi.

"Compliments of the kitchen," he said in English.

Silli oli suolattu ja voimakkaan makuinen. Leipä oli hieman hapanta kolmen päivän käymisen ansiosta. Voi oli suolaamatonta. Yhdistelmä oli asia, jota venäläiset olivat syöneet pitkän matkan junissa jo satakaksikymmentä vuotta.

The herring was salt-cured and pungent. The bread had a faint sourness from three days of fermentation. The butter was unsalted. The combination was a thing Russians had been eating on long-distance trains for a hundred and twenty years.

Ikkunan ulkopuolella taiga oli harventunut korkeaksi avaraksi ruohomaaksi. Lehmälauma laidunsi pienen puutalon lähellä. Mies pyörän selässä odotti tasoristeyksessä.

Outside the window, the taiga had thinned into high open grassland. A herd of cows grazed near a small wooden house. A man on a bicycle waited at a level crossing.