Iho joka näkee

Neljäs aamu, Chiara oli myöhässä. Hän saapui kantaen kahta kahvia kulmakuppilasta, ja hänen hiuksensa olivat merituulen kostuttamat. Hän asetti toisen kahvin tiskille. "Minulla oli ajatus viime yönä", hän sanoi. "Emme ole tehneet värikoetta Pollylle."

The fourth morning, Chiara was running late. She came in carrying two coffees from the bar on the corner and her hair was wet from the sea breeze. She set one coffee on the counter. "I had a thought last night," she said. "We have not done the colour test for Polly."

Värikoe oli Pastan suosikki, Chiara kertoi. Hän asetteli kolme eriväristä litteää lautasta altaan pohjalle. Kirkkaanpunainen. Kirkkaansininen. Kirkkaankeltainen. Yhden lautasen alla, pienen muovikuvun alla, oli pala katkarapua. Tänään katkarapu oli punaisen lautasen alla.

The colour test was Pasta's favourite, Chiara said. She set out three flat plates of different colours on the tank floor. Bright red. Bright blue. Bright yellow. On one of them, under a small plastic dome, was a piece of shrimp. Today, the shrimp was under the red plate.

"Tässä on juttu", Chiara sanoi. "Mustekalat ovat värisokeita. Niiden silmissä on vain yksi tyyppi valoa aistivia soluja, ei kolmea kuten meillä. Kaikkien kokeiden perusteella, joita olemme koskaan tehneet pelkästään niiden silmillä, mustekalat eivät pysty erottamaan värejä."

"Here is the thing," Chiara said. "Octopuses are colour-blind. Their eyes have only one kind of photoreceptor, not three the way ours do. By every test we have ever done on their eyes alone, octopuses cannot distinguish colours."

Polly kallisti punaista päätään.

Polly tilted her red head.

"Ja silti", Chiara sanoi. Hän osoitti akvaariota. "Katso."

"And yet," Chiara said. She pointed at the tank. "Watch."

Pasta avautui. Kaksi lonkeroa ojentui altaan pohjaa pitkin. Ne kulkivat sinisen lautasen yli hidastamatta. Ne kulkivat keltaisen lautasen yli hidastamatta. Ne pysähtyivät punaisen lautasen ylle. Yksi lonkero nosti kuvun. Pasta otti katkaravun.

Pasta uncurled. Two arms went out across the tank floor. They passed over the blue plate without slowing. They passed over the yellow plate without slowing. They paused over the red plate. One arm lifted the dome. Pasta took the shrimp.

"Hän ei ole värisokea", Chiara sanoi. "Mutta se ei ole hänen silmänsä, jotka näkevät sen."

"She is not blind to colour," Chiara said. "But it is not her eyes that see it."

Viimeisten viidentoista vuoden aikana biologit ovat löytäneet, että mustekalan iho on täynnä valoa aistivia soluja, joita kutsutaan opsineiksi. Sama molekyyli, joka reunustaa ihmisen verkkokalvoa, peittää koko mustekalan lonkeron pinnan. Mustekalan iho voi havaita valoa eri aallonpituuksilla. Joissakin lajeissa iho voi havaita tiettyjä värejä.

In the last fifteen years, biologists have discovered that the skin of an octopus is full of light-sensing cells called opsins. The same molecule that lines a human retina lines the entire surface of an octopus arm. The octopus's skin can detect light at different wavelengths. In some species, the skin can detect specific colours.

Tämä on yksi mahdollinen vastaus kysymykseen, joka on askarruttanut biologeja sata vuotta: miten värisokea eläin naamioituu täydellisesti värikkäisiin ympäristöihin? Mustekala korallilla sulautuu koralliin. Mustekala hiekalla sulautuu hiekkaan. Sen silmät eivät näe värejä. Mutta sen iho näkee. Iho näkee, mitä sen täytyy jäljitellä.

This is one possible answer to a question that had puzzled biologists for a hundred years: how does a colour-blind animal camouflage itself so perfectly into colourful environments? An octopus on coral matches the coral. An octopus on sand matches the sand. Its eyes cannot see colour. But its skin can. The skin sees what the skin needs to copy.

Pasta vetäytyi katkarapunsa kanssa. Koko koe oli kestänyt alle minuutin.

Pasta withdrew with her shrimp. The whole experiment had taken under a minute.

Polly käveli hitaasti altaan reunaa pitkin. Hän ei ollut koskaan ajatellut omia silmiään aiemmin. Hän oli vain luottanut niihin. Ajatus siitä, että eläin voisi nähdä muilla ruumiinosillaan kuin silmillään, oli hetken ajan syvästi outo. Hän ajatteli, pienellä huimauksen tunteella, että hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä suurin osa hänen omasta kehostaan tiesi.

Polly walked along the rim of the tank slowly. She had never thought about her own eyes before. She had simply trusted them. The idea that an animal could see with parts of itself other than its eyes was, for a moment, deeply strange. She thought, with the small flutter of vertigo it deserved, that she had no idea what most of her own body knew.

Chiara nosti kahvinsa. "Se on mielenkiintoista, eikö?"

Chiara picked up her coffee. "It is interesting, no?"

Polly kallisti punaista päätään.

Polly tilted her red head.

"On vielä enemmän", Chiara sanoi. "Olemme julkaisseet tästä artikkeleita jo vuosikymmenen ajan. Useimmat ihmiset eivät vieläkään voi uskoa sitä. Eläimen iho näkee." Hän joi kahvia. "Tervetuloa biologian osaan, jossa emme oikeastaan tiedä paljoa."

"There is more," Chiara said. "We have published papers on this for a decade. Most people still cannot believe it. The animal's skin sees." She drank the coffee. "Welcome to the part of biology where we don't actually know much."