Hunaja, joka on elänyt valtakuntia pidempään

Kun arkeologit avasivat egyptiläisen kuningas Tutankhamonin haudan kaksikymmentäluvun alussa, he löysivät koruja, patsaita ja rivejä sinetöityjä saviastioita. Useissa astioista oli hunajaa, ja vaikka sen koskemisesta oli kulunut kolmetuhatta vuotta, astioiden sisällä oleva hunaja oli edelleen täysin kelvollista. Sen olisi kirjaimellisesti voinut syödä paikan päällä.

When archaeologists opened the tomb of the Egyptian king Tutankhamun in the early nineteen twenties, they uncovered jewellery, statues, and rows of sealed clay pots. Several of those pots held honey, and although three thousand years had passed since anyone had touched it, the honey inside was still perfectly good. It could, quite literally, have been eaten on the spot.

Tämä ei suinkaan ole ainutlaatuinen kummallisuus. Hunaja on yksi harvoista luonnollisista ruoista, joka ei käytännössä koskaan pilaannu. Vielä vanhempiakin purkkeja on löytynyt muualta: Georgiassa arkeologit löysivät hunajaa haudattuna ylhäisen naisen viereen noin viisituhattaviisisataa vuotta sitten, ja sekin oli yhä makeaa ja syötäväksi kelpaavaa.

This is far from a one off curiosity. Honey is one of the very few natural foods that essentially never spoils. Even older jars have turned up elsewhere: in Georgia, archaeologists recovered honey buried alongside a noblewoman roughly five thousand five hundred years ago, and it, too, was still sweet and edible.

Selitys löytyy kemiasta, ei taikuudesta. Bakteerit eivät voi kasvaa ilman vettä, ja hunajassa sitä on tuskin lainkaan. Mehiläiset aloittavat medestä, joka on aluksi noin kahdeksankymmentä prosenttia vettä, ja tuulettavat sitä siivillään pesän sisällä, kunnes vesipitoisuus on laskenut noin seitsemääntoista prosenttiin. Jäljelle jää neste, joka on niin sakeaa ja tiivistä, ettei sen sisällä juuri mikään selviä hengissä.

The explanation lies in chemistry rather than magic. Bacteria cannot grow without water, and honey contains almost none. Bees begin with nectar, which starts out roughly eighty percent water, and fan it with their wings inside the hive until it has reduced to around seventeen percent, leaving a liquid so thick and dense that almost nothing can survive inside it.

Hunaja on myös lievästi hapanta, pH-arvoltaan noin neljä, mikä on useimmille bakteereille täysin epäsuotuisaa. Tämän lisäksi mehiläiset lisäävät siihen hivenen entsyymiä, joka tuottaa hitaasti vetyperoksidia, samaa desinfiointiainetta, jota myydään mistä tahansa apteekista.

Honey is also mildly acidic, with a pH of around four, a level most bacteria find thoroughly inhospitable. On top of that, bees add a trace of an enzyme that slowly generates hydrogen peroxide, the very disinfectant sold in any pharmacy.

Yhdessä nämä kolme suojaa, tuskin lainkaan vettä, matala pH ja jatkuva heikko peroksidijälki, tarkoittavat, että sinetöity ja kuivana säilytetty hunaja voi seistä koskemattomana hyllyllä, luolassa tai kuninkaallisessa haudassa käytännössä ikuisesti.

Taken together, these three defences, almost no water, a low pH, and a constant faint trace of peroxide, mean that honey, once sealed and kept dry, can sit undisturbed on a shelf, in a cave, or in a royal tomb for what amounts to forever.

Jos oma hunajasi siis samenee ja kiteytyy purkissa, älä heitä sitä pois. Lämmitä sitä varovasti kuuman veden kulhossa, ja kiteet sulavat takaisin siirapiksi. Hunaja ei ollut koskaan pilaantunut. Hunaja, kuten käy ilmi, ei juuri koskaan ole todella pahaa.

So if your own honey ever turns cloudy and crystallises in the jar, resist the urge to throw it away. Warm it gently in a bowl of hot water and the crystals will dissolve back into syrup. The honey was never spoiled to begin with. Honey, it turns out, is almost never actually bad.