Kehä ja aamulaiva

Brodgarin kehä on kapealla kannaksella kahden järven välissä, ja vain siksi se tuntuu korkealta. Kivet seisovat noin sadan neljän metrin levyisessä ympyrässä, jonka erottaa nummesta kiinteään kallioon hakattu oja. Se pystytettiin neljätuhatta tai neljä ja puoli tuhatta vuotta sitten, ja se on osa maailmanperintökohdetta.

The Ring of Brodgar sits on a narrow neck of land between two lochs, which is the only reason it feels high. The stones stand in a circle about one hundred and four metres across, cut off from the moor by a ditch hacked into solid rock. It was raised between four and four and a half thousand years ago, and it is part of a world heritage site.

Kiviä oli aikoinaan noin kuusikymmentä. Nyt pystyssä on kolmekymmentäkuusi, ja aukot ovat yhtä paljon osa muotoa kuin kivet. Polly käveli kehän ympäri pitkää kautta, ulkopuolelta, kanerva polviin asti ja valo litistymässä leveäksi veden yli molemmin puolin. Mikään siinä ei ole järjestetty vierasta varten. Se järjestettiin jotain muuta varten, eikä sitä mitä se oli ole kirjattu mihinkään.

There were around sixty stones once. Thirty-six are standing now, and the gaps are as much of the shape as the stones are. Polly walked the ring the long way, on the outside, with heather to her knees and the light going flat and wide across the water on both sides. Nothing about it is arranged for a visitor. It was arranged for something else, and whatever that was is not recorded anywhere.

Sitten tavallinen lähtemisen asiointi. Satamatoimistossa oli karimetso tiskin takana ja painettu lista seinällä. "Mihin aikaan lautta lähtee?" Polly kysyi. "Paljonko tämä maksaa?" Hän katsoi listaa yhdessä karimetson kanssa, kun tämä etsi oikeaa riviä. "Haluaisin ostaa lipun, kiitos."

Then the ordinary business of leaving. Back at the harbour office there was a shag behind a counter and a printed sheet on the wall. "What time does the ferry leave?" Polly asked. "How much does this cost?" She looked at the sheet with him while he found the line. "I would like to buy a ticket, please."

"Kuinka kauan matka kestää?" hän kysyi viimeiseksi ja pani lipun talteen. Aamulla laiva lähti ulos saman matalan niemen ohi jonka kautta se oli tullut, ja saaret painuivat sen taakse siinä järjestyksessä jossa hän oli ne oppinut: yhden kadun kaupunki, lahti jossa on kylä, parakeista tehty kappeli, hylkeitä täynnä oleva kallio, ja sisämaassa, näkymättömissä merelle, kehä jonka kivistä useimmat ovat yhä pystyssä.

"How long does the crossing take?" she asked last, and put the ticket away. In the morning the boat pulled out past the same low headland it had come in by, and the islands went down behind it in the order she had learned them: a town on one street, a bay with a village in it, a chapel made of huts, a rock full of seals, and inland, out of sight from the water, a circle with most of its stones still up.