Tuoli takan ääressä

Majatalo seisoi sataman yläpuolella, ovi suojan puolella. Näillä saarilla juuri sille puolelle ovi laitetaan. Sitä piti North Ronaldsayn uuhi, yksi niistä rantalampaista, jotka syövät merilevää. Polly seisoi eteisessä. "Onko teillä vapaita huoneita?"

The guesthouse stood above the harbour, with its door on the sheltered side. On these islands, that is the side you put a door on. It was kept by a North Ronaldsay ewe, one of the shore sheep that eat seaweed. Polly stood in the hall. "Do you have any available rooms?"

Huoneita oli. Syyskuussa niitä yleensä on. Polly sanoi: "Haluaisin rauhallisen huoneen, kiitos." Uuhi odotti hetken ennen kuin vastasi. Takahuoneet ovat pihalle päin ja etuhuoneet merelle päin. Tuuli löytää molemmat. Kahden yön jälkeen sitä ei enää kuule.

There were rooms. There usually are in September. Polly said, "I would like a quiet room, please." The ewe waited a moment before she answered. The back rooms face the yard and the front rooms face the water. The wind finds both. After two nights you stop hearing it.

"Voisitteko auttaa minua matkatavaroiden kanssa?" Uuhi kantoi laukun yläkertaan ja laski sen tuolin viereen takan ääreen. Sen runko oli ajopuuta, sillä täällä ei kasva yhtään puuta. Sen selkänoja oli kaurankorsia, kierrettynä kuvuksi. Kirkwallissa asunut puuseppä nimeltä David Kirkness teki siitä vakiomallin tuhatkahdeksansataluvun puolivälissä.

"Could you assist me with my luggage, please?" The ewe carried the bag up and set it beside a chair by the fire. Its frame was driftwood, because no tree grows here. Its back was oat straw, coiled into a hood. A joiner in Kirkwall named David Kirkness made that design standard in the middle of the eighteen hundreds.

"Mihin aikaan on uloskirjautuminen?" Polly kysyi. Lautta ratkaisee täällä kaiken. Sitten hän istuutui tuoliin. Olkikupu katkaisi ovesta tulevan vedon, ja ensimmäistä kertaa laivan jälkeen hän kuuli oman hengityksensä.

"What time is check-out?" Polly asked. The ferry decides everything here. Then she sat in the chair. The straw hood cut the draught from the door, and for the first time since the boat she could hear herself breathe.