Matkalla Metsänvartija Tomasin Kanssa

Polly heräsi sukkulabussin kaiteella auringon noustessa. Bussi oli ollut pysäköitynä vierailukeskuksen luona koko yön. Mies ruskeassa virkapuvussa avasi pienen toimiston oven parkkipaikan toisella puolella. Hänen nimilapussaan luki T. RODRIGUEZ. Hän katsoi ylös, näki Pollyn ja nauroi hiljaa kerran. "Vierailijapassi on tuolla," hän sanoi osoittaen kioskia. "Tai voit tulla kyytiin minun kanssani."

Polly woke up on the shuttle railing as the sun came up. The bus had been parked at the visitor centre all night. A man in a brown uniform was unlocking the door of a small office across the lot. His name patch read T. RODRIGUEZ. He looked up, saw her, and laughed once, quietly. "Visitor's pass is over there," he said, pointing at a kiosk. "Or you can ride with me."

Näin Polly päätyi viettämään aamun takamaiden metsänvartijan auton etupenkillä.

That was how Polly came to spend the morning in the passenger seat of a backcountry ranger's truck.

Tomas oli ollut metsänvartijana Yosemitessa neljätoista vuotta. Hänellä oli mukanaan termospullo kahvia, lehtiö, radio, joka rätisi muutaman minuutin välein, ja reppu, joka sisälsi muun muassa taitellun pressun, pienen sahan, neljä energiapatukkaa ja pokkarin. Hän ajoi hitaasti. Hän pysähtyi usein.

Tomas had been a ranger at Yosemite for fourteen years. He had a Thermos of coffee, a clipboard, a radio that crackled every few minutes, and a backpack that contained, among other things, a folded-up tarp, a small saw, four energy bars, and a paperback. He drove slowly. He stopped often.

Ensimmäinen pysähdys oli niityllä lähellä Sentinel Rockia. Tomas puki leveälierisen hatun ja käveli ruohikolle. Hän etsi, kuten hän kertoi Pollylle, merkkejä siitä, että karhut olivat syöneet luonnonkukkia. "Kesäkuussa nousevat esiin maissililjat. Karhut rakastavat niitä. Merkitsemme niityt, joissa ne ruokailevat, jotta vierailijat antavat niille tilaa."

The first stop was at a meadow near Sentinel Rock. Tomas put on a wide-brimmed hat and walked out into the grass. He was looking, he told Polly, for signs that bears had been browsing on the wildflowers. "In June we get the corn lilies coming up. Bears love them. We mark the meadows where they feed so visitors give them space."

Polly hyppäsi alas kuorma-auton avoimelle ikkunalle. Ruoho oli märkää hänen polviinsa asti. Maissililjat eivät olleet vielä nousseet. Ne olivat vain vihreitä keihäitä noin kämmenen leveyden verran maanpinnan yläpuolella. Tomas teki pienen merkinnän lehtiöönsä ja he jatkoivat matkaa.

Polly hopped down to the truck's open window. The grass was wet to her knees. The corn lilies were not up yet. They were just green spears about a hand's width above the ground. Tomas made a small note on his clipboard and they moved on.

Tie nousi. He ohittivat kyltin, jossa luki TIOGA ROAD CLOSED, ja toisen, jossa luki FOR SHUTTLE TRAFFIC ONLY. Tomas vilkutti kollegalleen, joka tuli vastaan toisessa autossa. Tie kiemurteli ylös laakson seinämän graniittista olkapäätä. Ilma viileni.

The road climbed. They passed a sign that said TIOGA ROAD CLOSED, and another that said FOR SHUTTLE TRAFFIC ONLY. Tomas waved at a colleague in another truck coming the other way. The road wound up the granite shoulder of the valley wall. The air cooled.

Eräässä mutkassa Tomas pysähtyi ja osoitti. Muuttohaukka istui kiven nupilla noin kolmenkymmenen metrin päässä. Pollyn punainen pää kallistui. Muuttohaukka katsoi häntä, Tomasia ja takaisin häneen. Sitten se pudottautui kiveltä ja katosi.

At one switchback, Tomas stopped and pointed. A peregrine falcon was sitting on a knob of rock about thirty metres away. Polly's red head tilted. The peregrine looked at her, at Tomas, and back at her. Then it dropped off the rock and was gone.

"Ne pesivät kallioilla," Tomas sanoi. "Poistettiin uhanalaisten listalta jo aikaa sitten, mutta laskemme niitä yhä. Tänä vuonna laaksossa on kuusi paria."

"They nest on the cliffs," Tomas said. "Pulled them off the endangered list a long while back, but we still count. Got six pairs in the valley this year."

Polly mietti haukan pudotusta. Seisovasta asennosta kadonneeksi alle sekunnissa. Oli erityinen tapa, jolla se oli taittanut siipensä lähtiessään. Hän halusi kokeilla sitä. Ehkä huomenna.

Polly thought about the falcon's drop. From a standing perch to vanished in less than a second. There was a particular way it had folded its wings as it left. She wanted to try it. Maybe tomorrow.

Seuraavalla pysähdyspaikalla Tomas nousi autosta ja käveli yksin metsään. Hän palasi kymmenen minuutin kuluttua kantaen metallista sylinteriä. "Karhunkestävä ruokasäiliö, jonka joku yritti haudata," hän sanoi. "Opetustilaisuus." Hän laittoi sen kuorma-auton lavalle. Sylinteri pyöri ja kolisi.

At the next pull-off, Tomas got out and walked into the woods alone. He came back ten minutes later carrying a metal cylinder. "Bear-proof food locker someone tried to bury," he said. "Educational opportunity." He put it in the truck bed. The cylinder rolled and clanked.

Lähellä puoltapäivää he saapuivat näköalapaikalle nimeltä Olmsted Point. Koko korkeiden maiden avaruus avautui heidän edessään. Tenaya-järvi graniittisen kulhon pohjalla. Half Dome takaa katsottuna. Jääkarhunharmaat huiput haipuen usvaan.

Near noon they came out at an overlook called Olmsted Point. The whole sweep of the high country opened in front of them. Tenaya Lake at the bottom of a granite bowl. Half Dome from behind. Polar grey peaks fading into haze.

"Tämä," Tomas sanoi, "on se osa, jonka useimmat ihmiset ajavat ohi." Hän kaatoi pienen määrän kahvia termospullonsa kanteen ja asetti sen Pollyn viereen kojelaudalle. "Viivy hetki."

"This," Tomas said, "is the part most people drive past." He poured a small amount of his coffee into the lid of his Thermos and set it next to Polly on the dashboard. "Stay a while."