Vladivostok

Seitsemäntenä aamuna juna oli määrä saapua Vladivostokiin kello 06:15 Moskovan aikaa, mikä oli paikallista aikaa 13:15. Polly heräsi ensimmäiseen paikalliseen valoon, joka oli joskus viiden aikoihin.

On the seventh morning, the train was due into Vladivostok at 06:15 Moscow time, which was 13:15 local time. Polly woke at first local light, which was sometime around five.

Ikkunasta katsottuna metsä oli vaihtunut matalaksi kumpuilevaksi maisemaksi kuivine kukkuloineen ja niittyineen. Tyynimeri oli jossain edessäpäin. Hän ei vielä nähnyt sitä, mutta hän tunsi sen, kuten suuren vesimassan voi aistia ilman että sitä näkee. Valo oli erilaista. Ilma, jopa suljetun ikkunan läpi, tuoksui erilaiselta.

Through the window, the forest had given way to a low rolling landscape of dry hills and grass. The Pacific was somewhere ahead. She could not yet see it, but she could feel it, the way you can feel a large body of water without being able to see it. The light was different. The air, even through the closed window, smelled different.

Yläpunkassa oleva nainen oli myös hereillä. Hän oli pakannut tavaroitaan jo tuntikausia.

The woman in the upper bunk was awake too. She had been packing for hours.

Viimeinen asema ennen Vladivostokia oli Ussuriysk. Juna pysähtyi siellä viidentoista minuutin ajaksi. Polly hyppäsi alas laiturille. Nainen myi savustettua kalaa taitettavalta pöydältä. Kalat olivat hopeisia ja niiden silmät vielä kirkkaita. Polly osti pienen palan viimeisellä ruokahalullaan. Nainen kääri sen sanomalehteen eikä ottanut vastaan maksua, jonka Polly olisi nähnyt. Vaihto oli, Polly ymmärsi, yksinkertaisesti se, että kala oli pyydetty ja Polly oli nälkäinen. Jotkut markkinat toimivat näin.

The last station before Vladivostok was Ussuriysk. The train stopped there for fifteen minutes. Polly hopped down to the platform. A woman was selling smoked fish from a folding table. The fish were silver and the eyes were still clear. Polly bought a small piece with the last of her appetite. The woman wrapped it in newspaper and accepted no payment Polly could see. The exchange was, Polly understood, simply that the fish had been caught and Polly was hungry. Some markets work this way.

Juna jatkoi matkaansa. Nyt hitaasti. Tyynimeri ilmestyi junan oikealle puolelle noin yhdentoista aikaan paikallista aikaa. Se oli harmaa ja kirkas. Veden heijastama valo täytti vaunun. Polly istui ikkunan ääressä ja katseli.

The train moved on. Slowly now. The Pacific appeared on the right side of the train at around eleven local time. It was grey and bright. The light off the water filled the carriage. Polly perched at the window and watched.

Vladivostok saapui yhtäkkiä. Kaupunki on rakennettu kukkuloille, jotka laskeutuvat mereen, ja juna tunneloi kaupunkiin yhden näistä kukkuloista läpi. Linjan päätepiste on aivan sataman vieressä. Raiteiden päätepuskuri on neljänkymmenen metrin päässä vedestä.

Vladivostok arrived all at once. The city is built into hills that come down to the sea, and the train tunnels into the city through one of those hills. The end of the line is right on the harbour. The buffer at the end of the tracks is forty metres from the water.

Juna teki viimeisen pysähdyksensä. Osaston oven yläpuolella oleva kello, joka oli ollut Moskovan ajassa seitsemän päivää, näytti 06:23. Aseman paikallinen kello näytti 13:23.

The train made its final stop. The clock above the compartment door, which had been on Moscow time for seven days, read 06:23. The local clock at the station read 13:23.

Polly hyppäsi alas laiturille. Vladivostok oli satamakaupunki, jossa oli matalia kivirakennuksia ja jyrkkiä katuja, maalattuina pehmeillä keltaisilla ja meren haalistamilla sinisillä sävyillä, kalastusveneiden mastot ja konttisataman nosturit näkyivät jokaisen kadun päässä. Ilma tuoksui kalalta, ruosteelta ja suolalta. Lokit kiistelivät jostain laiturilla.

Polly hopped down to the platform. Vladivostok was a port city of low stone buildings and steep streets, painted in a mix of soft yellows and sea-faded blues, with the masts of fishing boats and the cranes of a container port visible at the bottom of every street. The air smelled of fish and rust and salt. Seagulls argued over something on the quay.

Laiturin päässä oli pieni valkoinen obeliski, samanlainen kuin Pervouralskin lähellä, mutta tämän kaiverruksessa luki KILOMETRI 9,289. Linjan päätepiste.

At the end of the platform there was a small white obelisk, similar to the one near Pervouralsk, but instead of EUROPE and ASIA, the inscription on this one read KILOMETRE 9,289. The end of the line.

Polly seisoi obeliskin edessä pitkän minuutin. Seitsemän päivää. Kaksikymmentäviisi miljoonaa koivua. Puoli miljardia vuotta Uralin kalliota. Kaksikymmentäviisi miljoonaa vuotta Baikalia. Yksi nosturi. Kahdeksan aikavyöhykettä, joista juna oli noudattanut vain yhtä. Yksi meri kummassakin päässä.

Polly stood at the obelisk for a long minute. Seven days. Twenty-five million birch trees. Half a billion years of Ural rock. Twenty-five million years of Baikal. One crane. Eight time zones, of which the train had observed only one. One sea on either end.

Hän venytti sinivihreitä siipiään.

She stretched her blue-teal wings.

Tyynimeri oli aivan satamamuurin takana. Veden tuuli oli voimakas. Polly nousi laiturilta, kiipesi konttisataman nostureiden yli ja ulos lahden ylle. Vladivostok jäi taakse. Japaninmeri avautui hänen edessään.

The Pacific was just past the harbour wall. The wind off the water was strong. Polly lifted from the platform, climbed over the cranes of the container port, and out over the bay. Vladivostok dropped behind. The Sea of Japan opened in front of her.

Jossain kaukana meren toisella puolella oli pieni instituutti Napolissa, josta hän oli lähtenyt kaksi viikkoa aiemmin. Jossain kaukana sen TOISELLA puolella oli Moskova, jossa hän oli noussut junaan. Maailma, Polly ajatteli, oli todellisen kokoinen. Juna oli ollut tapa tuntea se.

Somewhere far on the other side of that sea was a small institute in Naples she had left two weeks before. Somewhere far on the other side of THAT was Moscow, where she had boarded a train. The world, Polly thought, was a real size. The train had been a way of feeling it.

Hän kaartoi kaakkoon ja lähti etsimään seuraavaa tuulta.

She banked southeast and went looking for the next wind.