Hyvästi pastalle

Seitsemäntenä aamuna Polly saapui altaalle aikaisin. Laboratorio oli hiljainen. Chiara ei olisi paikalla vielä tuntiin. Käytävissä leijui meren ja desinfiointiaineen hento tuoksu. Instituutti oli herännyt näin joka aamu jo sadan viidenkymmenenneljän vuoden ajan.

On the seventh morning, Polly came down to the tank early. The lab was quiet. Chiara would not be in for another hour. The corridors smelled faintly of seawater and disinfectant. The institute had been waking up like this every morning for one hundred and fifty-four years.

Pasta oli jo altaan etuosassa.

Pasta was already at the front of the tank.

Tämä ei ollut tavallista. Kuuden aamun ajan Polly oli istunut altaan reunalla ja mustekala oli ollut kääriytyneenä putkeensa, ajelehtinut nurkassa tai roikkunut ylälasissa. Tänään mustekala oli painautunut altaan etuseinää vasten, kaikki kahdeksan lonkeroa löyhästi lasia vasten, ja hänen ainoa näkyvä silmänsä oli samalla tasolla kuin Pollyn.

This was not normal. For six mornings, Polly had perched on the rim and the octopus had been folded in her pipe, or drifting in a corner, or hanging from the upper glass. Today the octopus was pressed against the front wall of the tank, all eight arms spread loosely against the glass, her single visible eye level with Polly's.

He katsoivat toisiaan.

They looked at each other.

Mitä papukaijan ja Tyynenmeren jättimustekalan välillä tapahtuu, ei ole todennäköisesti ystävyyttä. Se ei ehkä ollut mitään, mitä Polly tunnistaisi seuraksi. Mustekala saattoi yksinkertaisesti tutkia lämminveristä olentoa, joka oli ollut hänen altaansa ympärillä kuusi päivää. Mustekalan iho lähellä lonkeroita oli vaalean pulssittava pinkki. Mustekalat voivat lukea lämpöä ihonsa kautta. Ne voivat lukea liikettä imukupeillaan. Ne voivat lukea veden kemiaa, joka on koskettanut toista kehoa. Ne keräsivät tietoa.

What passes between a parrot and a giant Pacific octopus is, almost certainly, not friendship. It might not be anything that Polly would recognise as company. The octopus might simply have been investigating the warm-blooded creature that had been around her tank for six days. The octopus's skin near her arms was a pale pulsing pink. Octopuses can read warmth through their skin. They can read movement through their suckers. They can read the chemistry of the water that has touched another body. They were collecting information.

Polly hypähteli reunaa pitkin. Mustekalan silmä seurasi häntä, sitten lonkerot liikkuivat hitaasti seuraten. Kun Polly pysähtyi, silmä pysähtyi.

Polly hopped along the rim. The octopus's eye tracked her, then her arms shifted slowly to follow. When Polly stopped, the eye stopped.

Seitsemän täyttä minuuttia he katselivat toisiaan. Kukaan ei tullut sisään. Veden suodatin hurisi hiljaa. Polly tiesi, ettei tämä ollut normaalia eläinten käyttäytymistä, kummaltakaan puolelta.

For seven full minutes they watched each other. No one came in. The water filter hummed softly. Polly was aware that this was not normal animal behaviour, on either side.

Sitten mustekala teki jotain, mitä Polly ei ollut nähnyt hänen tekevän koko viikolla. Hän avasi yhden lonkeron hitaasti, hitaasti ja painoi sen aivan kärjen lasia vasten täsmälleen siihen kohtaan, missä Pollyn jalka lepäsi reunalla. Kärjen tyyny lepäsi lasia vasten. Imukupit alapuolella levittäytyivät, sitten pysähtyivät.

Then the octopus did something Polly had not seen her do all week. She unfurled one arm slowly, slowly, and pressed the very tip of it against the glass exactly opposite where Polly's foot was resting on the rim. The pad of the tip rested against the glass. The suckers along the underside spread, then stilled.

Polly kallisti punaista päätään. Hetken kuluttua hän laski nokkansa lasille ja kosketti sitä kevyesti suljetulla nokallaan. Kylmän lasin läpi, hänen puolellaan, ei ollut mitään. Mustekalan puolella, ehkä paljonkin.

Polly tilted her red head. After a moment, she lowered her beak to the glass and touched it gently with her closed beak. Through the cold glass, on her side, there was nothing. On the octopus's side, perhaps a great deal.

Lonkerot pysyivät siinä pitkän minuutin ajan. Sitten se liukui takaisin veteen.

The arm stayed there for one long minute. Then it slid back into the water.

Chiara tuli sisään kaksikymmentä minuuttia myöhemmin kahden kahvin kanssa. "Sinä olet lähdössä," hän sanoi katsoen Pollyyn. Se ei ollut kysymys.

Chiara came in twenty minutes later with two coffees. "You are leaving," she said, looking at Polly. It was not a question.

Polly kallisti päätään.

Polly tilted her head.

"Arvelin, että näin kävisi," Chiara sanoi. Hän laski kahvit alas. Hän käveli altaalle. Pasta oli ajelehtinut takaisin putkeensa. Chiara koputti lasia kerran rystysellään. Pasta ei liikkunut. Chiara hymyili. "Hän teeskentelee, ettei huomaa. Hän tekee näin ollessaan harmissaan."

"I imagined this would happen," Chiara said. She set the coffees down. She walked to the tank. Pasta had drifted back to her pipe. Chiara tapped the glass once with one knuckle. Pasta did not move. Chiara smiled. "She is pretending not to notice. She does this when she is upset."

Polly venytti sinivihreitä siipiään.

Polly stretched her blue-teal wings.

"Matkusta turvallisesti," Chiara sanoi. "On paljon merestä, jota en ole sinulle näyttänyt. Suurin osa merestä, itse asiassa. Olemme vain yksi instituutti yhdellä rannalla." Hän kääntyi kahvinsa puoleen. "Tule takaisin, kun voit."

"Travel safely," Chiara said. "There is much of the sea I have not shown you. Most of the sea, in fact. We are just one institute on one shore." She turned to her coffee. "Come back when you can."

Polly nousi reunalta. Hän kiersi kerran altaan yllä. Pasta ei katsonut ylös. Polly lensi pitkän käytävän läpi instituutista, ohittaen sardiinit ja levät ja pienen mustekalan altaansa nurkassa, ja ulos takaovesta Villa Comunalen kirkkaaseen aamuun.

Polly lifted off the rim. She circled once over the tank. Pasta did not look up. Polly flew out down the long corridor of the institute, past the sardines and the kelp and the small octopus in the corner of its tank, and out the back door into the bright morning of the Villa Comunale.

Napolinlahti avautui hänen edessään. Vesuvius istui veden toisella puolella. Meri oli väri, jota hän oli viikon ajan oppinut ajattelemaan yhtenä kokonaisuutena, jossa oli monia älykkäitä asioita, joista vain osan papukaija voisi koskaan kohdata.

The Bay of Naples opened in front of her. Vesuvius sat across the water. The sea was a colour she had spent a week learning to think of as one body, with many smart things inside it, only some of which a parrot could ever meet.

Hän nousi. Hän kääntyi. Hän löysi itätuulen.

She climbed. She turned. She found the eastward wind.