Sequoia

Mariposa Grove sijaitsi tunnin ajomatkan päässä laaksosta etelään. Metsänvartija Tomas oli lopettanut työvuoronsa keskipäivällä, mutta hän oli jättänyt Pollyn polun alkuun hiljaisella kehotuksella: "mene katsomaan vanhuksia".

Mariposa Grove was an hour's drive south of the valley. Ranger Tomas had gone off-duty at midday, but he had dropped Polly at the trailhead with a quiet "go see the old ones."

Vanhukset olivat jättimäisiä sequoioita. Maailman suurimpia puita tilavuudeltaan, vaikkeivät korkeimpia. Polly oli lukenut niistä. Hän ei ollut ymmärtänyt niitä. Ei voinutkaan, ennen kuin seisoi yhden juurella.

The old ones were giant sequoias. The biggest trees in the world by volume, though not the tallest. Polly had read about them. She had not understood them. You did not, she found, until you stood at the base of one.

Ensimmäinen asia, jonka hän huomasi, oli väri. Sequoian kaarna ei ollut ruskea. Se oli syvän kuituinen, melkein ruosteenoranssi. Läheltä katsottuna se näytti sienimäiseltä. Hän laskeutui nuoremman, ehkä neljäsataavuotiaan puun matalalle oksalle ja nokki kaarnaa kokeilevasti. Se antoi hieman periksi hänen nokkansa alla. Kaarna oli lähes puoli metriä paksu, pehmeä koskettaa, täynnä tanniinia. Se oli puun tärkein puolustus metsän säännöllisintä vihollista vastaan: tulta.

The first thing she noticed was the colour. Sequoia bark was not brown. It was a deep, fibrous, almost rust-orange. Up close it looked spongy. She landed on a low branch of a younger tree, perhaps four hundred years old, and pecked the bark experimentally. It gave a little under her beak. The bark was nearly half a metre thick, soft to the touch, full of tannin. It was the tree's main defence against the forest's most regular enemy: fire.

Perhe käveli polkua pitkin. Pieni tyttö sanoi kovaan ääneen: "Polly, onko tuo papukaija?" Hänen isänsä vastasi: "Se on pehmolelu, jonka joku unohti." Polly ei liikahtanut. Perhe jatkoi matkaansa.

A family walked past on the trail. A small girl said, loudly, "Polly is that a parrot?" Her father said, "It's a stuffed animal someone forgot." Polly did not move. The family walked on.

Hän lensi puun kylkeä ylös, taso tasolta, kuin kiipeäisi rakennusta. Noin kolmenkymmenen metrin korkeudessa oksat alkoivat. Ne ulottuivat lähes vaakasuoraan, paksuina kuin hänen oma vartalonsa, ja jatkuivat rungosta kymmenen metriä ennen kuin kapenivat. Hän istuutui yhdelle oksalle ja katsoi ylös. Latva oli vielä neljäkymmentä metriä hänen yläpuolellaan.

She flew up the side of the tree, level by level, the way she would climb a building. At about thirty metres up, the branches began. They came out almost horizontally, thick as her own torso, and they continued out from the trunk for ten metres before they tapered. She perched on one and looked up. The crown was still another forty metres above her.

Polku kiersi lehdon läpi ja päättyi yhteen erityiseen puuhun. Grizzly Giant. Noin 2 995 vuotta vanha, niin hyvin kuin kukaan osasi arvioida. Tämän lehdon suurin sequoia ja yksi maailman suurimmista. Polly lensi sen luo.

The trail looped through the grove and ended at one tree in particular. The Grizzly Giant. About 2,995 years old as best as anyone could tell. The largest sequoia in this grove and one of the largest in the world. Polly flew to it.

Sen runko tyvessä oli leveämpi kuin kaupunkibussi. Pelkkä alin oksa oli täysikasvuisen tammen kokoinen. Polly istuutui matalalle pahkalle kaarnassa. Siitä hän katsoi ylös. Ylös. Ylös.

Its trunk at the base was wider than a city bus. The lowest branch alone was the size of a fully grown oak. Polly perched on a low burl in the bark. From there she looked up. Up. Up.

Kolme tuhatta vuotta. Puu oli ollut täällä, kun Egyptin faaraot rakensivat Kuninkaiden laaksoa. Se oli ollut täällä, kun Rooma oli pieni maatalouskylä. Se oli ollut täällä, kun pronssikausi päättyi. Se oli kasvanut keskimäärin noin senttimetrin rungon säteeltään vuodessa, vakaassa hiljaisuudessa.

Three thousand years. The tree had been here when Egyptian pharaohs were building the Valley of the Kings. It had been here when Rome was a small farming village. It had been here when the Bronze Age was ending. It had grown roughly one centimetre of trunk radius per year, on average, in steady silence.

Hän viipyi pitkään. Pieni palojälki rungon toisella puolella oli vanhempi kuin useimmat maat. Puu oli selvinnyt kymmenistä paloista elämänsä aikana, jokainen jättäen jälkensä, joka sitten parani uuden kasvun myötä. Kaarna sulkeutui palojälkien ympärille kuin ihmisen iho vanhojen haavojen ympärille.

She stayed a long time. A small fire scar on one side of the trunk was older than most countries. The tree had survived dozens of fires in its life, each one leaving its mark and then being healed over by new growth. The bark closed around the burns the way human skin closes around old cuts.

Siemen, noin kaurahiutaleen kokoinen, leijaili hänen ohitseen tyynessä ilmassa. Hän seurasi sen kulkua. Sequoian siemenet tarvitsevat tulta itääkseen. Kävyt avautuvat vain kuumuudessa. Jokainen näiden puiden sukupolvi on tulen vanha jälkeläinen.

A seed about the size of an oat flake fell past her in the still air. She watched it go. Sequoia seeds need fire to germinate. The cones only open in the heat. Every generation of these trees is the result of an old burn.

Aurinko liikkui tuuman verran. Hän ei ollut vieläkään liikahtanut. Grizzly Giant ei ollut vieläkään huomannut häntä. Hän piti siitä.

The sun moved an inch. She still had not moved. The Grizzly Giant had still not noticed her. She liked that.