Pöytä yhdelle

Mia astui pieneen ravintolaan juuri ennen yhdeksää. Ruokasali oli melkein tyhjä. Tarjoilija, jolla oli valkoinen esiliina ja väsyneet silmät, osoitti nurkkapöytää.

Mia walked into the small restaurant just before nine. The dining room was almost empty. A waiter with a white apron and tired eyes pointed at a corner table.

"Vain yksi?" hän kysyi. Mia nyökkäsi. Hän matkusti aina yksin, ja hän jännitti aina hieman tilatessaan vieraalla kielellä. Ruokalista oli yhdellä paperilla, käsin kirjoitettuna.

"Just one?" he asked. Mia nodded. She always traveled alone, and she always felt a little nervous ordering in a new language. The menu was on a single sheet of paper, handwritten.

Hän osoitti sanaa, jota ei ymmärtänyt. Tarjoilija hymyili ensimmäistä kertaa. "Se on päivän erikoisuus", hän sanoi hitaalla englannilla. "Mummon resepti. Kokeile sitä. Jos et pidä siitä, tuon jotain muuta."

She pointed at a word she did not understand. The waiter smiled for the first time. "Is the special of the day," he said in slow English. "My grandmother's recipe. Try it. If you don't like it, I bring something else."

Ruoka saapui raskaassa savikulhossa. Kuumaa, valkosipulista, täynnä pieniä leipäpaloja. Mia otti varovaisen ensimmäisen lusikallisen ja katsoi ylös. Tarjoilija seurasi baarista kädet ristissä.

The food arrived in a heavy clay bowl. Hot, garlicky, full of small pieces of bread. Mia took a careful first spoonful and looked up. The waiter was watching from the bar with his arms crossed.

Hän näytti peukalo ylös. Tarjoilija nauroi, käveli pöydän luo ja täytti hänen lasinsa uudelleen. "Hyvä", hän sanoi. "Huomenna tule takaisin, niin kerron mitä siinä on."

She gave him a thumbs up. He laughed, walked over, and refilled her glass. "Good," he said. "Tomorrow you come back and I tell you what's in it."