Aikavyöhykkeet

Neljännen aamun koittaessa juna oli jossain Novosibirskin länsipuolella. Polly vilkaisi pientä kelloa osaston oven yläpuolella. Se näytti 06:30. Kelloa ei ollut muutettu Moskovan jälkeen. Kaikki Trans-Siperian aikataulut kulkevat Moskovan ajassa, koko linjan pituudelta, seitsemän päivän ja seitsemän aikavyöhykkeen ajan. Tämä on käytännöllinen päätös Neuvostoliiton ajoilta: et voi ajaa rautatietä kahdeksan tuhannen kilometrin läpi, jos jokaisella asemalla on eri aika.

On the fourth morning, the train was somewhere west of Novosibirsk. Polly checked the small clock above the compartment door. It read 06:30. The clock had not been changed since Moscow. All Trans-Siberian timetables run on Moscow time, the whole length of the line, for seven days and seven time zones. This is a Soviet-era practical decision: you cannot run a railway across eight thousand kilometres if every station has a different watch.

Ikkunan ulkopuolella paikallinen aika oli kuitenkin noin 10:30. Aurinko oli ollut ylhäällä jo kuusi tuntia. Pellot olivat jo lämpimiä.

Local time outside the window, however, was about 10:30. The sun had been up for six hours. The fields were already warm.

Tämä junan ajan ja ulkopuolisen ajan epäsuhta oli, kuten konduktööri oli kertonut, yksi matkan pienistä henkisistä haasteista. Vladivostokissa junan kello näyttäisi yhtä ja paikallinen aurinko jotain seitsemän tuntia erilaista. Monet matkustajat kokivat tämän hämmentäväksi. Jotkut sopeutuivat. Jotkut eivät.

This dislocation of train-time and outside-time was, the conductor had told her, one of the small mental challenges of the journey. By Vladivostok the train clock would say one thing and the local sun would say something seven hours different. Many passengers found this disorienting. Some adjusted. Some did not.

Polly hyppäsi alas punkan selkänojasta ja lähti tutkimusmatkalle.

Polly hopped down from her perch on the back of the bunk and went exploring.

Ravintolavaunu oli kolmen vaunun päässä. Polly kulki kolmen vaunun pituuden, hypellen punkalta punkalle ja pitkin käytävän kaidetta. Jokainen vaunu oli pitkä puupaneelinen tunneli, jossa oli kahdeksan osastoa sivussa, samovaari toisessa päässä ja konduktöörin huone toisessa. Konduktöörit, vihreissä univormuissaan, istuivat jalat ylhäällä lukemassa sanomalehtiä asemien välillä. He eivät näyttäneet yllättyneiltä nähdessään papukaijan. Juna oli kulkenut seitsemän päivää viikossa yli sadan vuoden ajan. Se oli nähnyt kaikenlaista.

The dining car was three carriages down. Polly walked the length of three carriages, hopping from bunk to bunk and along the corridor rail. Each carriage was a long wood-panelled tunnel with eight compartments to the side, a samovar at the end, and a conductor's room at the other end. The conductors, in green uniforms, sat with their feet up reading newspapers between station stops. They did not look surprised to see a parrot. The train had been running for seven days a week for over a hundred years. It had seen things.

Ravintolavaunu oli ulkopuolelta haalistuneen punainen ja sisältä yllättävän vaaleansininen. Raskaat pitsiverhot. Puiset looshipöydät. Pieni keittiö kaukana toisessa päässä, jossa kokki valkoisessa esiliinassa valmisti jotain, mikä tuoksui kaalikselta. Kaksi matkustajaa oli jo syömässä. Polly asettui ikkunan vieressä olevaan tyhjään looshipöytään.

The dining car was painted a faded red on the outside and an unexpected pale blue inside. Heavy lace curtains. Wooden booths. A small kitchen at the far end where a cook in a white apron was making something that smelled like cabbage. Two passengers were already eating. Polly took a perch at the empty booth by the window.

Tarjoilija, jolla oli hieman liian suuri takki, ilmestyi. Hän asetti menun pöydälle. Menu oli venäjäksi, sitten englanniksi ja lopuksi kiinaksi. Borssia. Pelmenejä, jotka olivat pieniä venäläisiä lihalla täytettyjä nyyttejä. Lohikaviaaria tummalla leivällä. Teetä. Vodkaa. Olutta.

A waiter in a slightly too-large jacket appeared. He set a menu on the table. The menu was in Russian, then English, then Chinese. Borscht. Pelmeni, which were small Russian dumplings stuffed with meat. Salmon caviar on dark bread. Tea. Vodka. Beer.

Tarjoilija odotti. Polly kallisti päätään. Hän hymyili, otti menun takaisin ja katosi. Kaksi minuuttia myöhemmin hän palasi pienen leipälautasen, voin ja palan tummaa silliä kanssa. Hän asetti sen looshipöydän penkille Pollylle sopivalle korkeudelle.

The waiter waited. Polly tilted her head. He smiled, took the menu back, and disappeared. Two minutes later he returned with a small plate of bread, butter, and a piece of dark herring. He placed it on the booth bench at Polly's height.

"Keittiön tervehdys," hän sanoi englanniksi.

"Compliments of the kitchen," he said, in English.

Silli oli suolakurattua ja voimakasta. Polly maistoi pienen palan. Se oli vahvaa mutta hyvää. Leipä oli hieman hapanta, maku, jota hän ei ollut koskaan ennen maistanut, kolmen päivän käymisen tulos. Voi oli suolatonta. Yhdistelmä, oikeassa järjestyksessä, oli asia, jota venäläiset olivat syöneet pitkän matkan junavaunuissa jo satakaksikymmentä vuotta.

The herring was salt-cured and pungent. Polly tried a small piece. It was strong but good. The bread had a faint sourness she had never tasted before, a result of three days of fermentation. The butter was unsalted. The combination, in the right order, was a thing Russians had been eating in long-distance train carriages for a hundred and twenty years.

Juna jatkoi matkaansa. Ravintolavaunun ikkunan ulkopuolella taiga oli harventunut korkeaksi avoimeksi ruohotasangoksi, Länsi-Siperian tasangon eteläiseksi reunaksi. Lehmälauma laidunsi pienen puutalon lähellä. Mies polkupyörällä odotti tasoristeyksessä.

The train ran on. Outside the dining car window, the taiga had thinned into a high open grassland, the southern fringe of the West Siberian Plain. A herd of cows was grazing near a small wooden house. A man on a bicycle waited at a level crossing.

Tarjoilija palasi keittiöön. Jossain taustalla radio soitti kappaletta, jota Polly ei tunnistanut, mutta jonka hän epäili olevan hyvin suosittu tällä maailman kolkalla. Hän viimeisteli sillin. Hän asettui ikkunalle. Juna liikkui.

The waiter went back to the kitchen. A radio played, somewhere in the back, a song Polly did not recognise but which she suspected was very popular in this part of the world. She finished the herring. She perched at the window. The train moved.