Paimen portilla

Polly on jalkeilla ennen aurinkoa, sillä Berta on luvannut hänelle näytöksen. He odottavat muurilla vanhan portin yläpuolella, kun taivas vaihtuu musteesta helmenharmaaseen. Sitten Polly kuulee sen ennen kuin näkee, pienten kellojen virran, ja kulman takaa ilmestyy lammaskatras, joka valuu kapeasta portista kuin kannusta kaadettu villa.

Polly is up before the sun, because Berta has promised her a spectacle. They wait on the wall above the old gate as the sky turns from ink to pearl. Then Polly hears it before she sees it, a river of small bells, and around the corner comes a flock of sheep, pouring through the narrow gate like wool poured from a jug.

Katraan perässä kävelee paimen puinen sauva kädessään ja olkihattu päässään, yhtä kiireetön kuin vuoret itse. Hänen rinnallaan astelee valtava valkoinen mastiffi, jolla on ystävälliset, vakavat silmät ja haukku, jonka se säästää erityisiin tilaisuuksiin. Lampaat tuntevat reitin paremmin kuin kukaan. Ne ovat kulkeneet näitä kujia aamunkoitteessa kauan ennen kuin kukaan keksi valokuvata niitä.

Behind the flock walks a shepherd with a wooden crook and a straw hat, unhurried as the mountains themselves. Beside him pads an enormous white mastiff with kind, serious eyes and a bark he saves for special occasions. The sheep know the way better than anyone. They have been walking these lanes at dawn since long before anyone thought to photograph them.

Polly lentää alas ja kysyy kohteliaasti, saako hän tulla mukaan. Mastiffi harkitsee häntä niin kuin vuori harkitsee lumihiutaletta ja nyökkää sitten aivan hiukan. Niin Polly ratsastaa aamulla rinteitä ylös heidän kanssaan, viimeisten talojen ohi, muurin pitkän varjon ohi, sinne missä ruoho pitää yhä vihreytensä korkeilla niityillä rotkon yläpuolella.

Polly flies down and asks, politely, if she may come along. The mastiff considers her the way a mountain considers a snowflake, then gives the smallest nod. So she rides the morning up the slopes with them, past the last houses, past the wall's long shadow, out to where the grass still holds its green in the high meadows above the gorge.

He viettävät päivän siellä ylhäällä, lampaat repivät ruohoa, mastiffi torkkuu toinen silmä auki, kellot soittavat laiskaa musiikkiaan. Kun helle pehmenee iltaa kohti, koko kulkue kääntyy kotiin, ja Polly ratsastaa takaisin kaupunkiin johtajauuhen villaisella selällä ja tuntee itsensä yhden erinomaisen puolituntisen ajan katraan jäseneksi.

They spend the day up there, sheep tearing grass, mastiff dozing with one eye open, bells making their lazy music. When the heat softens toward evening, the whole procession turns for home, and Polly rides back into town on the woolly back of the lead ewe, feeling, for one excellent half hour, like part of the flock.