Maailman Katto

Aamulla Polly kiipesi metsän korkeimmalle huipulle, latvustoon. Maassa sademetsä on pimeä ja hiljainen. Mutta täällä ylhäällä oli pelkkää aurinkoa ja liikettä. Lehdet kiilsivät ja kukat roikkuivat avoimessa ilmassa. Hedelmät kasvoivat käden ulottuvilla. Pollyn sinivihreät siivet välkkyivät lämpimässä valossa. Nyt hän ymmärsi, miksi niin monet eläimet eivät koskaan poistu tästä ylimmästä kerroksesta.

In the morning Polly climbed to the very top of the forest, into the canopy. On the ground the rainforest is dark and still. But up here it was all sun and movement. Leaves shone and flowers hung in the open air. Fruit grew within easy reach. Polly's blue-teal wings flashed in the warm light. Now she understood why so many animals never leave this top floor.

Useimmat sademetsän eläimet elävät latvustossa, vihreässä kaupungissa maan yläpuolella. Apinat juoksivat oksia pitkin kuin teitä. Laiskiaiset roikkuivat hiljaa ja söivät lehtiä hyvin hitaasti. Linnut kaikissa väreissä lensivät puusta puuhun. Lähes kukaan heistä ei koskaan kosketa metsänpohjaa.

Most rainforest animals live in the canopy, in a green city above the ground. Monkeys ran along the branches like roads. Sloths hung quietly and ate leaves very slowly. Birds of every color flew from tree to tree. Almost none of them ever touch the forest floor.

Se oli äänekkäin ja kirkkain paikka, jonka Polly oli koskaan nähnyt. Papukaijat ja tukaanit huutelivat korkeista oksista. Niiden höyhenet olivat punaisia, kultaisia ja sinisiä. Polly lensi niiden joukkoon. Täällä hänen omat kirkkaat värinsä eivät olleet mitään erikoista. Vihreänä, punaisena ja sinisenä oleminen oli vain normaalia.

It was the loudest, brightest place Polly had ever seen. Parrots and toucans called from the high branches. Their feathers were red and gold and blue. Polly flew in among them. Here her own bright colors were nothing special. Being green and red and blue was just normal.

Joskus yksi valtava puu nousi kauas muiden yläpuolelle, yksin latvuston yläpuolella. Polly lensi yhden huipulle ja lepäsi. Sieltä metsä levittäytyi joka suuntaan, pehmeänä ja loputtomana. Hän saattoi nähdä sateen putoavan kaukana, harmaana verhona vihreyden yllä.

Sometimes one giant tree rose far above the rest, alone over the canopy. Polly flew to the top of one and rested. From there the forest spread out in every direction, soft and endless. She could see rain falling far away, a grey curtain over the green.