Berta ja nojaavat talot

Aamulla Polly tapaa kivinäädän syöksytorvella. Hänen nimensä on Berta. Hän on asunut kaupungin muurien sisällä monta vuotta. Hän tarjoutuu näyttämään Pollylle kaupungin. Näädän kierros käyttää oikoteitä, hän sanoo. Polly pitää oikoteistä hyvin paljon.

In the morning, Polly meets a stone marten on a drainpipe. Her name is Berta. She has lived inside the town walls for many years. She offers to show Polly the town. A marten's tour uses shortcuts, she says. Polly likes shortcuts very much.

Albarracínin kadut eivät ole koskaan suoria. Ne nousevat portaita ja kulkevat pienten holvikaarien ali. Puiset parvekkeet katujen yllä melkein koskettavat toisiaan. Naapurit voisivat antaa sokerikupin parvekkeelta toiselle. Kaikki seinät ovat pehmeän vaaleanpunaisia.

The streets of Albarracín are never straight. They climb in steps and pass under little archways. The wooden balconies above the lanes almost touch each other. Neighbors could pass a cup of sugar from one balcony to another. All the walls are painted in that soft pink color.

Eräässä kulmassa Berta pysähtyy ja osoittaa ylös tassullaan. Siinä seisoo hyvin outo talo. Se on kapea alhaalta ja leveä ylhäältä. Mikään siinä ei ole suoraa. Sen nimi on la Julianeta, ja se on kuuluisa koko Espanjassa. Se on nojannut näin satoja vuosia.

At a corner, Berta stops and points up with her paw. There stands a very strange house. It is narrow at the bottom and wide at the top. Nothing about it is straight. It is called the Julianeta, and it is famous in all of Spain. It has leaned like this for hundreds of years.

He lopettavat kierroksen katolla ja jakavat viikunan. Polly kysyy, miten ihmiset löytävät tien näillä kaduilla. Berta hymyilee. Tietä ei löydetä, hän sanoo. Täällä eksytään ystävällisellä tavalla, ja sitten ollaan kotona.

They finish the tour on a rooftop and share a fig. Polly asks how people find their way in these streets. Berta smiles. You do not find your way, she says. You get lost in a friendly way, and then you are home.